Murut laajenee Kirkkonummelle

Kuinka kaksi saman arvomaailman päiväkotia löysivät toisensa

Tänä keväänä, poikkeuksellisten olojen vallitessa, kaksi pientä päiväkotia, Murut ja Solstugan, löysivät toisensa ja tutustuivat. Tästä käynnistyi yhteinen tarinamme, joka tuntui jo ensimmäisestä hetkestä alkaen sielun sisaruudelta.

Iloinen ja vilkas keskustelu on leimannut jokaista kohtaamistamme. Solstuganin perustaja, yrittäjä ja varhaiskasvatusyksikön johtaja Annika Wicklund teki meihin vaikutuksen energiallaan ja lämmöllään. Puhumattakaan upeasta työstä, jota hän on tehnyt rakentaessaan Solstugania siksi ihanaksi päiväkodiksi, kuin se on. Ensi tapaamisestamme lähtien totesimme kuplivan ja innostuneen tunnelman yhä vahvistuvan, samalla kun vakuutuimme yhteisten arvojen ja varhaiskasvatuksen tavoitteiden jakamisesta.

Tästä syntyi Murut Solstugan – kodinomainen päiväkoti Kirkkonummen keskustassa! Daghemmet Solstugan on toiminut menestyksekkäästi Annikan käsissä  jo vuodesta 1998. Murujen nyt astuessa kuvaan Annika jatkaa haaveidensa toteuttamista Solstuganissa – tällä erää asettumalla kiireettömästi lasten ja varhaiskasvatuksen äärelle. Yhdessä tuomme kokonaisuuteen uutta virtaa. 

”Olen ollut yli kaksikymmentä vuotta yrittäjä, päiväkodinjohtaja ja varhaiskasvattaja, ja nyt haluan keskittyä lapsiin ja varhaiskasvatukseen.  Olen miettinyt asiaa pitkään ja etsinyt sopivaa kumppania, joka mahdollistaisi tämän. Viimein olen löytänyt pienen päiväkodin, joka jakaa Solstuganin arvot ja toimintamallin. Murut voi tuoda Solstuganille lisää virtaa ja ”hyvää tuulta” säilyttäen kuitenkin Solstuganin hengen.” -Annika Wicklund

Murut Solstugan kehittyy asteittain. Elokuussa 2020 toiminta jatkuu tutuin kuvioin, minkä lisäksi ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen rinnalle muodostetaan myös (asiakkaiden pitkään kyselemä!) suomenkielinen varhaiskasvatusryhmä. Uusia asiakasperheitä mahtuu siis mukaan! 

Meistä tulee kuin suuri kaksikielinen perhe

On rikkaus, että lapset saavat kasvaa monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä. Lapset oppivat toimimaan toisella kielellä luontevasti, sen kummemmin asiaa miettimättä. Tulevaisuudessa he tulevat kohtaamaan tilanteita, joissa heidän on kommunikoitava vieraalla kielellä tai ratkottava tilanteita, joissa yhteistä kieltä ei ole lainkaan. Kaksikielinen päiväkoti antaa heille rohkeutta ja sanavarastoa, sekä rakentaa mutkatonta suhtautumista vieraisiin kieliin. He eivät ylläty, kun joku ei joskus ymmärräkään heitä.

Toiminnallinen kaksikielisyys Murut Solstuganissa tarkoittaa sitä, että lapset saavat opetusta omalla äidinkielellään suomeksi tai ruotsiksi. Lisäksi he oppivat toista kieltä arjessaan esimerkiksi laulujen ja leikin kautta.

Sitoutunut henkilökunta on päiväkodin sydän

Solstuganissa on toiminut pitkään upea ja motivoitunut joukko varhaiskasvattajia, joista huokuva lämpö ja aito välittäminen vakuutti meidät. Olemme valtavan iloisia, että he kaikki jatkavat myös Murut Solstuganissa, minkä lisäksi saamme elokuussa uuttakin energiaa joukkoon.

Meillä on edessämme ihana yhteinen tie Murut Solstuganin lasten, perheiden ja henkilöstön kanssa. Olemme onnellisia, että voimme omalta osaltamme tarjota lapsille pienten päiväkotien omaleimaista tunnelmaa.

Lue Murut Solstuganista.

Rakkaudella vanhemmilta lapsille, leikkimökin rakentaminen

Murut on vanhempien ja varhaiskasvattajien perustama ja omistama yritys. Monesti olemme todenneet, että meillä on koossa todellinen unelmatiimi, jossa yhdistyy monipuolinen osaaminen. Lisäksi yhdistävistä tekijöistä löytyy korkea motivaatio ja tahto tarjota perheille unelmien päiväkoti. Kerta toisensa jälkeen olemme ratkoneet erilaisia haasteita ja toteuttaneet projekteja. Ja apua ovat tarjonneet myös asiakasperheemme! <3

Välillä teemme hommia tyylikkäästi läpsystä vaihtamalla. Hauska esimerkikki tästä on Murujen pihaan rakentamamme leikkimökki, jonka valmistuminen meni kutakuinkin näin…

Perjantai-iltana Antti ja Sara + lapset ostivat ja kuljettivat leikkimökin ja perustukset päiväkodin pihaan.

Leikkimökin kuljetus

Lauantaina Jarkko, Jussi ja Outi rakensivat mökin harjakorkeuteen lasten ollessa Päiväkodinjohtajamme Maaritin viihdytettävänä. Miksi ulkoprojektipäivinä aina sataa? 😀 Koko päivän tuli lähes nollakelissä vettä vaakasuoraan, välillä meitä ilahdutti jykevät raekuurot ja päivän päätteeksi rakennusporukka ei enää voinut muuta kuin haaveilla saunasta.

Leikkimökki saa perusrunkonsa

Sunnuntaina sama remppajengi, sekä hyvin avuliaat lapset, rakensi asiaankuuluvan terassin ja viimeistelivät mökkiä.

Projektit sujuvat huomattavasti sujuvammin, kun kaikilla on riittävät eväät.
Työmiehet <3

Maanantai-iltana koimme yllätyspaluun kehiin, kun keskiyön sutija, Sara kävi maalaamassa mökin ensimmäisen kerroksen – urakka venyi yön pikku tunneille.

Haukilahden yössä ahkeroi tämä supernainen

Tiistaina Sara apulaisineen urakoi jälleen tuntikausia maaleihin toisen kerroksen

Apujoukot

Keskiviikkona Jussi kävi yötä vasten asentamassa aiemmin hankkimansa kattohuovat.

Pikkuhiljaa valmistuu

Vielä on jäljellä pientä maalaus- ja kattohommaa, kukkaruukkujen ja ikkunaruutujen kiinnittelyä seuraaville vaihtovuoroille. 🙂 Päiväkodin lapset ovat kuitenkin ottaneet mökin jo omakseen. Niin ihania leikkejä on jo ehditty leikkiä, ja pian päästään istuttamaan parvekekukkiakin.

”Pienet” projektit harvoin ovat pieniä, vaan työvaiheita riittää. Näin kotipainotteisena etätyöaikana onneksi rautakauppareissujen sovittaminen arjen lomaan on onnistunut aiempaa arkea paremmin. 🙂

Muruja ei suinkaan ole rakentanut vain omistajaperheet, vaan olemme saaneet arvokasta apua myös asiakasperheittemme vanhemmilta, esimerkiksi leluvaraston rakentamisessa.

Muruissa moni asia on todella tehty vaivoja säästelemättä. Tiesittekö, että Muruja koristavat hahmot (reilu sata kappaletta) on leikattu käsin? Tai että verhot on värjätty syyskuisen sateisena iltana takapihallamme?

Mitäpä sitä ei maailman arvokkaimpien pikku tyyppien vuoksi tekisi? <3

Miten kerrot lapselle koronasta?

Monet vanhemmat varmasti joutuvat nyt kiperien kysymysten eteen. Hihanykäisyä seuraa kysymys jostain taudista, josta on ehkä isommilta kavereilta kuultu. Toisaalta on tarve perustella, miksi isovanhempien luo ei voi mennä kyläilemään, tai miksi sisäleikkipaikka ei ole hyvä idea.

Me Muruissa todella samaistumme perheiden tilanteisiin, sillä perustajat ovat vanhempia itsekin. Haluamme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon ja antaa perheille vinkkejä, miten he voivat tilanteesta lapsilleen kertoa. Minua ainakin mietitytti, kuinka paljon lasteni on hyvä tietää ja mikä menee pelottavan puolelle.

Yksi Murujen osakkaista on lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevä psykologi Sara Knuuti, joka toimii myös työnohjaajana, ja on kahden lapsen äiti.  Hän on kirjoittanut vapaamuotoisesti ajatuksiaan Murujen perheille. Näistä ajatuksista on taatusti hyötyä muillekin vanhemmille! Tätä viestiä saa jakaa.

Tärkeää on, että sovellatte näitä teidän perheeseenne sopivalla tavalla. Luonnollisesti ohjeet ovat yleisluonteisia eivätkä päde jokaiseen tapaukseen ja tilanteeseen.

Miksi en voi nähdä isovanhempia?

Monille lapsille on jo kerrottu, että isovanhempia ei voi vähään aikaan tavata, mikä on herättänyt tunteita ja kysymyksiä. Tähän liittyen lapsille kannattaa puhua syistä avoimesti, sillä he ovat hyviä bongaamaan aiheen kiertelyn, ja saattavatkin itse keksiä totuutta villimpiä selityksiä aikuisten poikkeavalle käytökselle. Lapsille voi kertoa, että monilla on nyt flunssaa ja se voi olla isovanhemmille vaarallisempaa, kuin muille. Vaarallisuus voi tarkoittaa hoitoa sairaalassa, kun kotona olisi mukavampaa olla. Lapsen ikäon tietenkin ratkaisevin tekijä siinä, millä tavoin pandemiaa kannattaa käsitellä. Päiväkoti-ikäiset lapset eivät ymmärrä (eikä tarvitse ymmärtää) huolestua juurikaan, mutta monilla saattaa olla lähipiirissään myös koululaisia. Myös murulaiset joutuvat toki ihmettelemään ja suremaan monien arkirutiinien ja odotettujen juhlallisuuksien peruuntumisia. Yhteiskunta tulee hiljentyessään näyttämään hyvin erilaiselta seuraavien viikkojen ajan, minkä taaperokin huomaa.

Suhtaudunko liian hysteerisesti pöpöihin?

Moni aikuinen saattaa pelätä pöpökammon siirtämistä lapseen. Korona ei vielä riitä sellaista aiheuttamaan. Hygieniasta puhumista ei siitä syystä tarvitse välttää, että aiheuttaisi sillä lapselle ongelman. Maalaisjärki kaikessa toki – aikuisen ahdistus kuuluu aikuiselle, ei lapsen tietoon. Pöpötilannetta voi normalisoida keksimällä vaikkapa aikarajan, että katsotaanpa tarvitseeko pääsiäismunia syödessä enää pestä käsiä! Kaikista tilanteista kannattaa tietenkin yrittää ottaa ilo irti lapsen silmissä: karanteenissapa on hyvä aika hassutella, juhlia, katsoa leffoja ja herkutella yhdessä.

Kuinka paljon on hyvä kertoa? Miten suhtaudun lapsen tiedonjanoon? Mikä on lapselle liikaa?

Pääsääntönä vaikeista asioista puhuttaessa on pysytteleminen sillä informaation tasolla mitä lapsi tosiasiassa tarvitsee. Tärkeää on siis pysähtyä kuulemaan ja vastaamaan kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin, sillä ne eivät poistu lapsen ajatuksista, vaikka ne ohitettaisiin liian vaikeina/turhina/vaivaannuttavina, vaan silloin hän jää miettimään niitä itsekseen ja vajavaisilla taidoillaan. Hän ehkä päättelee, ettei niistä enää kannata kysyä. Pienikin lapsi havaitsee ja ymmärtää hurjasti; helposti aliarvioimme. Suhteellisuuden- ja todellisuudentaju ovat kuitenkin vielä niin heikkoja, että asioiden pelottavuus ja vaarallisuus voivat saada aivan hurjia mittasuhteita, jos aikuinen ei ole niitä realisoimassa. Parhaiten lapsen kuormitusta poistaa siis se, että häntä ei jätetä miettimään asioita yksin. Kun hän on saanut asiansa vieritettyä aikuiselle, se on tavallaan ”hoidossa”, eikä enää lapsen omalla vastuulla – koko juttu voi jopa unohtua. 

Kuinka rehellisesti ja laajasti kannattaa kertoa? Juuri sen verran, kuin lapsi tarvitsee. He eivät rauhoitu kaunistelusta, vaan saattavat kokea sen valheelliseksi. Tämäkin voi johtaa päätelmään, ettei aikuisilta kannata kysyä, koska he eivät kuitenkaan kerro mitään – taas riskinä jäädä yksin. Toisaalta lapselle riittää vastata vain siihen mitä hän kysyy! ”Too much information” on siis toinen ääripää, jota on hyvä välttää. Mitä vaikeammin ymmärrettävistä asioista on kyse, sitä vähittäisemmin niitä kannattaa lapselle raottaa (sota, seksuaalisuus, ilmastoahdistus, ihmisten pahuus toisiaan kohtaan, kuolema jne.). Lapset ovat hyvin erilaisia etenkin ahdistuksensiedossa, eikä ole olemassa yhtä tapaa, joka sopisi kaikille. Omaan intuitioon ja oman lapsensa tuntemiseen kannattaa luottaa! Lasta on hyvä seurata tarkalla silmällä ja korvalla, onko vastannut hänelle riittävästi, mutta ei liikaa. Viisainta on tarjota lapselle tila, mahdollisuus ja tunnelma, jossa hän tietää, että näistä asioista voi puhua, ja jotta hän itse myöhemmin hakeutuisi kertomaan huolistaan. Tämä tapahtuu simppelisti toteamalla ääneen, että juttelupa on mukavaa ja kylläpä lapsi kysyy hienoja kysymyksiä. Kiitämme itseämme viimeistään silloin, kuin huomaamme teini-ikäisen hakeutuvan avautumaan, koska on tottunut siihen! 

Pääsääntönä on, että lapsi kyllä kysyy sen verran kuin haluaa tietää, eikä enempää. Toisaalta on ymmärrettävä, että lapsi ei voi osata kysyä sellaisista asioista, joiden olemassaolosta ei edes tiedä. (Esimerkiksi seksuaalikasvatus on tärkeää alusta asti, jotta aihe on edes ”olemassa”, eikä jää tabuksi ja itse ihmeteltäviksi kokemuksiksi, joille ei ole edes sanoja.) Riittävä, tarpeen täyttävä keskustelu lapsen kanssa voi hoitua minuutissa. Hän saattaa kysyä yhden suurenkin mieltä painavan kysymyksen, ”Kuoleeko mummo?”, ja voi olla jo vähäänkin tyytyväinen. ”Aijaa”, ja leikit jatkuvat. Lapsen tahdissa eteneminen on viisautta kaikissa asioissa. Kuitenkin asioiden alustaminen ja ennakoiminen on tärkeää jo silloin, kun lapsi ei itse ole vielä osannut ajatella asiaa. Aikuisen on hyvä olla aina ”askelen edellä”: mitä vaikeampi asia, sitä enemmän ennakointia ja avoimuutta se edellyttää. Oli tiedossa sitten rokotus tai muutto toiselle paikkakunnalle, pettymystä ja asian hallintaa yleensä helpottaa, mitä enemmän aikaa ja tilaa sitä on ollut surra. 

Mitä jos lapseni on jo peloissaan / huolissaan?

Jos lapsi olisi aidosti peloissaan ja paniikissa esimerkiksi läheisen kuolemanvaarasta, tulee aikuisen olla hänelle ”container”, säiliö. Säiliöajatukseen voi eläytyä siten, että kuvittelee ottavansa lapselta itselleen säilöön kaikki tämän kysymykset, ahdistukset ja pelot. Niille ei tarvitse osata tehdä mitään. Lapselle ei tarvitse osata sanoa mitään. Kunhan antaa ymmärtää, että säiliöön mahtuu, eivätkä ne kaada aikuista. Lapselle voi hyvin vain todeta, ”kiitos kun kerroit, en osaa ehkä mitään sanoakaan, mutta kerro vain lisää, niin kuuntelen.” Näin on etenkin vaikeiden asioiden edessä, joita ei kukaan voi muuttaa, kuten kuolema. Ei kannata väittää, että asiat eivät olisi niin, kuin ovat. Aikuisella saa olla tunteita, yhdessä saa itkeä. Aikuinen on opettavaisena mallina sille, että vaikeiden tunteiden olemassaolo myönnetään, ei kielletä. Aitous on tärkeää, kunhan lapselle jää voimaan käsitys, että aikuinen ei murene, vaan kestää, ja lapselle puhuessa käytetään hänen ikätasolleen sopivaa kieltä. Kuoleman käsittely on toki vielä oma asiansa ja jos se on ajankohtainen, siitä voi etsiä kirjastosta kirjoja yhdessä lapsen kanssa luettavaksi. Jos kuoleman lähestyminen läheisen kohdalla olisi varmaa, lasta on hyvä mahdollisimman aikaisin ja hyvin valmistaa siihen, mitä on tulossa. 

Lasta kehittää paljon sen näkeminen, että aikuinenkaan ei tiedä kaikkea ja asioissa on monia näkökulmia. Kaikkien lasten kanssa tulee eteen keskustelu myös kuolemanjälkeisestä, mihin voi olla viisautta kertoa, että ihmiset ajattelevat vähän eri tavalla, eikä kukaan oikeastaan tiedä totuutta. Lasta usein helpottaa ajatus, että rakkaat jatkavat jossain muualla olemista, koska asian lopullisuus on pienelle mielelle liian musertavaa. Moni lapsi uskookin Taivaaseen, ja heitä helpottaa pohtia, näkeekö rakas läheinen vaikkapa hänen onnistumisiaan sieltä käsin. Aikuiset ovat omasta uskonnäkemyksestään riippumatta usein tällaisessa tilanteessa nähneet hyväksi, että lapsella on turvanaan selviytymiskeinoja. 

Vaikka tällä hetkellä omassa mielessä olisi suuriakin pelkoja ja mörköjä, tulee aina muistaa, että lapsen mielensisältö ei ole sama kuin oma. Lapsen ajatuksista ei voi olettaa mitään, vaan selvittää niitä juttelemalla. Erityisen tärkeää on huomata myös sisarusten keskinäinen erilaisuus ja toisaalta keskustelun rikkaus juuri siksi koko perheenkin kesken, että moniäänisyys tuo näkökulmiin rikkautta. Joskus viisaimmat sanat tulevatkin toiselta lapselta!

Toivottavasti nämä ajatukset auttavat teitä kommunikoinnissa lastenne kanssa! He ovat ihmeellisen viisaita, herkkiä ja toisaalta sopeutuvaisia ihmisiä. Pidetään heistä huolta. <3

Hyvä ruoka yhdistää – ja senkin ansiosta Murut on olemassa

Päiväkoti Murujen tarina alkoi toden teolla kesällä ja syksyllä 2018. Päiväkodin perustamisessa yksi ylivoimaisesti tärkeimmistä ja suurimmista kysymyksistä on sopivien tilojen löytäminen.

Murut on kotiutunut nyt Ahventielle Ahti Business Parkiin. Tämän tarinan alkulähteillä on sattumalla sekä hyvällä ruoalla näpit vahvasti pelissä.

Kesällä 2018 teimme laajaa kartoitustyötä useamman henkilön voimin etsiessämme Muruille tiloja. Paikka toisensa jälkeen sulkeutui pois syystä tai useasta; pohjaratkaisun toimivuus, poistumistiet, ilmanvaihdon riittävyys, käytettävissä oleva piha-alue, WC-tilojen lukumäärä, hinta ym ym. Tilanne näytti jo epätoivoiselta, kun lisäksi vuokranantajat saattoivat ajatella päiväkodin olevan liian näkyvä ja energinen vuokralainen.


Samanaikaisesti suunnittelimme aktiivisesti Murujen muuta toimintaa. Yhtenä hyvän päivähoidon tekijänä pidimme maukasta, terveellistä kotiruokaa. Toivoimme lasten saavan ruokaa, jossa maut ovat aitoja, ruoka värikästä ja raikasta, ja ravintoarvot kohdallaan. Muistomme olivat vahvat ja lämpimät, kun puhuimme esimerkiksi oman keittäjän keittämästä keitosta ja uunituoreista sämpylöistä. Etsintä sopivan ateriatoimittajan suhteen kävi siis myös kiihkeänä.

Metsästys toi meidät Ravintola Haukisaliin, jossa tapasimme chef rotisseur, Eeva Kuutschinin. Eeva otti meidät avosylin vastaan, tarjosi lounaan ja istui kanssamme juttelemaan. Kävelimme tuntia myöhemmin ulos rakennuksesta sanattomina, uskomatta äsken kokemaamme.

Kerron ensin siitä ruoasta… Haukisalin lounas oli huikean herkullista. Eevan filosofia ruoanlaittoon oli täydellinen; ei puolivalmisteita, luomupainotus, herkulliset maut, ruoan kunnioitus ja ennen kaikkea rakkaus. Ja kaiken lisäksi hänestä ja koko ravintolan henkilökunnasta huokui lämpö ja aito välittäminen lapsia kohtaan. Lapset olisivat tervetulleita tutustumaan ravintolaan ja keittiöönkin, heidän toiveitaan kuunneltaisiin ja kaikki ruokavaliot huomioitaisiin henkilökohtaisesti. Myöhemmin sovimme myös, että Haukisali palvelee perheitä laajemminkin. Murujen ateriapalvelu tuottaa perheille valmiin, herkullisen kotiruoan viikoittain, juhlatarjoilut saa järjestettyä samalla kun asioi päiväkodilla ym. Kertakaikkisen ihanaa.

Kuvat Murujen ateriapalvelun pilottitoimituksesta. Sittemmin palvelu on vakiinnuttanut toimintansa ja pelastaa monen perheen arjen.

Mutta tuo lounas ja kohtaaminen oli kohtalokas monin muinkin tavoin. Se oli nimittäin Eeva, joka sanoi, että meillähän on tässä vieressä tyhjää tilaa, ja sehän olisi päiväkodille loistava paikka. Mennäänpä katsomaan.

Ja niinhän se oli. <3

Tätä seurasi lähes vuoden mittainen projekti, jossa yhteistyössä vuokranantajan kanssa rakensimme Muruille ihanan päiväkodin. Olemme kiitollisia ja onnellisia siitä, että matkamme varrelle on osunut auttavaisia, ratkaisukeskeisiä ihmisiä, joiden kanssa on ollut ilo toimia. On mahtavaa olla osa Ahti Business Parkia, ja toivomme tuovamme rakennuksen muiden käyttäjien huulille hymyn, kun pienet keltaliivit taapertavat pihalla.

Hyvä ruoka todella toi ihmiset yhteen ja hyvän äärelle.

Turvallinen ja perheitä tukeva päiväkoti voi pelastaa perheiden arjen

Pakkasimme pingviinireppuun Pupun unikaveriksi, uudet sisätossut, vaihtovaatteet ja vaippoja. Nostimme leggingsit ja kukkakuvioisen t-paidan sohvan käsinojalle odottamaan. Harjoittelimme kävelemistä reppu selässä. Ja minä itkin. Itkin hymy huulillani, pakahtumaisillani liikutuksesta ja rakkaudesta. Kävin myös läpi sitä hämmästyttävää tunnetta, että oma lapsi kasvaa ja vauva-aika on takana.

Muistan kuin eilisen, miten esikoiseni aloitti päiväkotitaipaleensa.

Todellinen kuva reilun kolmen vuoden takaa elokuulta. Sama reppu yhä käytössä, mutta asteen verran rähjäisemmässä kunnossa. Pupuja on menossa neljäs tai viides. 🙂

Päiväkotimaailma oli minulle aivan uusi ympäristö. En tiennyt päiväkodin arjesta ja toiminnasta mitään, enkä ymmärtänyt syitä sääntöjen taustalla. Yllätyin konsteista, joilla päiväkodista oli tehty lapsille toimiva ja inspiroiva oppimisympäristö. Ihmettelin kekseliäitä keinoja, joilla varhaiskasvattajat tarttuivat lasten erityistarpeisiin. Ja olin suoraan sanottuna ällistynyt siitä, miten päiväkodissa saattoi vallita niin rauhallinen tunnelma ja miten lapset saattoivatkin olla niin tottelevaisia – meillä saatiin kotona yhdenkin lapsen kanssa kovempi rumba aikaiseksi.

Opin kuitenkin nopeasti tuntemaan päiväkodin henkilökunnan ja toiset lapset – ja pikkuhiljaa myös muita vanhempia. Päiväkodin aikuisista ja vanhemmista on tullut meidän koko perheelle oleellinen osa arkea, tukiverkko ja iloisten kohtaamisten yhteisö. On ihanaa tuntea kuuluvansa tähän ryhmään.

Onnelliset lapset kasvavat onnellisissa perheissä.

Päiväkoti voi toiminnallaan ja arvoillaan huolehtia myös koko perheen hyvinvoinnista.

Tyttäreni päiväkodissa olen saanut kokea, miten perheet huomioidaan ja heistä välitetään. Tämä paistaa läpi kaikessa; kuulumisten vaihtamisessa aamuisin ja iltapäivisin, ymmärtämisessä ja joustavuudessa, jos hakeminen viivästyy, päiväkodin yhteisissä aamiaisissa ja juhlissa. Siinä, että varhaiskasvattajat tuntevat hyvin jokaisen lapsen vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset.

Nyt päiväkotimaailma ja päiväkodin muut vanhemmat ovat tulleet vieläkin isommaksi osaksi elämäämme. Olemme perustaneet yhdessä tyttäreni päiväkodin johtajan sekä muiden vanhempien kanssa uuden yksityisen päiväkodin; Päiväkoti Murut. Olemme yhteisvoimin rakentaneet päiväkodin, jossa lapsi on varhaiskasvatuksen keskiössä, mutta päiväkoti palvelee koko perhettä.

Miten arki voikin olla sirkusta ja mikä voisi auttaa?!

Murujen perustajien joukossa on todellisia ruuhkavuosissa rämpiviä arjen palapelin kokemusasiantuntijoita. Ymmärrämme, että työn ja perhe-elämän yhdistäminen on monesti todella vaikeaa ihan konkretian tasolla, mutta tämän lisäksi vanhemmat kamppailevat erilaisten vaatimusten ja paineiden keskellä, ja arki kuluu monesti sekunteja optimoiden ja aikainvestointeihin liittyviä kompromisseja tehden.

Äärijoustava ja mobiili työelämä ei katso rajoja, vaan kulkee mukana kaikkialle. Globaalit tiimit aiheuttavat sen, ettei työtä todellakaan tehdä ”kasista neljään”.

Vähintään takaraivossa on jatkuvasti nalkuttava ääni: ”tuotakaan en ehtinyt tehdä niin hyvin kuin olisin voinut” tai ”jätän nyt lapseni/puolisoni/kollegani huomiotta”.

Se, että muistaa mitä pitää muistaa, on myös äärimmäisen kuormittavaa.

Murut on rakennettu sille arvopohjalle, että tätä problematiikkaa ymmärretään. Arvot ohjaavat valintojamme ja toimintaamme, mutta lisäksi tuomme perheille konkreettisia helpotuksia;

  • Muruista voi ostaa arjen ruoat valmiina kotiin – ei kokkaamista nälkäisten lasten odottaessa.
  • Murujen tiloissa voi hoitaa aamun ensimmäiset ja iltapäivän viimeiset työt ja kokoukset – ei konferenssipuheluita ulkona päiväkodin takana räntäsateessa pyöräilyvaatteet päällä (oma, kymmeniä kertoja toistunut kokemus).
  • Sovellus tuo lapsen touhut ja oppimiskokemukset lähelle koko perhettä – ei irrallista oloa työmatkoilla tai muina pitkinä poissaolon aikoina
  • Lapset voivat harrastaa päiväkotipäivän jatkoksi – ei erillistä lähtörumbaa väsyneenä, ja vanhemmille mahdollisuus pidempään työpäivään tai omaan harrastukseen.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin turvallisuudentunne; niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Mieltä rauhoittaa tieto siitä, että kaikilla on hyvä olla.

(Vielä pari paikkaa vapaana syksyksi 2019! Nyt olisi oiva hetki varmistaa lapsukaisellesi hoitopaikka. Tervetuloa tutustumaan! 🙂 )

Arvokas yksilö kodinomaisessa yhteisössä

Olen keskustellut viime aikoina hyvin paljon päiväkotimaailmasta; niin lasten ja perheiden kokemuksista kuin varhaiskasvattajienkin arjesta ja toiveista. En ole itse varhaiskasvattaja enkä pedagogi, mutta olen kolmen pienen lapsen äiti. Olen viimeisen vuoden aikana muodostanut kokonaisvaltaisemman ja tarkemman kuvan varhaiskasvatuksesta, sekä vahvempia omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Niitä tämäkin kirjoitus edustaa.

Olen pohtinut, mikä on lapsieni kannalta päiväkodissa tärkeää.

Esikoiseni on saanut käydä fantastista päiväkotia, joka lopettaa kesällä toimintansa. En enää edes jaksa ihmetellä, miten hän on oppinut laskemaan tai joogaamaan, miten hän vie pyytämättä likaiset astiat tiskipöydälle, päästää pikkuveljensä edelle tai yskii käsivarteensa. Ja harva se päivä saan ihastella pipon alta paljastuvaa, päivän aikana syntynyttä, monimutkaista ja kaunista lettikampausta. Kaikesta paistaa läpi, että tyttäreni viettää päivänsä rauhallisessa, virikkeellisessä ja hyvätapaisessa kasvatusympäristössä, ja että hän saa päiväkotiarjessaan huomiota ja rakkautta.

Uskon, että tämä on upean henkilökunnan lisäksi paljolti sen ansiota, että hänen päiväkotiyhteisönsä on pieni. Kaikki työntekijät tuntevat tyttäreni, hänen ominaispiirteensä ja kiinnostuksenkohteensa. He kaikki myös tietävät, missä asioissa hänellä on opittavaa, mikä häntä jännittää ja mitä hän tarvitsee. Hänet huomioidaan yksilönä ryhmässä.

Äitinä olen tietysti miettinyt, mitä asioita haluan lapsilleni opettaa. Haluan, että heistä kasvaa empaattisia ja rohkeita, itsenäisiä ja elämässä pärjääviä ihmisiä. En koskaan halua heidän luulevan, että ovat muita huonompia tai vähemmän tärkeitä – enkä myöskään pitävän itseään muita parempina. Heidän ominaispiirteensä ovat heidän vahvuuksiaan, on se sitten villi temperamentti, oppimisen halu tai raukea rauhallisuus. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, yhdessä toisiaan täydentäviä.

Siksi mielestäni päiväkodissa on tärkeää:

Yksilöllisyys – Lapsen yksilölliset vahvuudet ja tarpeet huomioidaan päiväkodin arjessa. Jokainen lapsi kokee olevansa hyväksytty omana itsenään. Jokainen kohdataan aidosti ja hänelle on aikaa, syliä ja lämpöä.

Huomioiminen – Varhaiskasvattajat ovat aidosti läsnä lasta varten ja aistivat lapsen aloitteita ja tarpeita touhun keskelläkin. Toiminta on kannustavaa ja välittävää. Jokainen lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja huomioiduksi.

Osallistaminen – Lapset osallistuvat päiväkodin toiminnan ja teemojen suunnitteluun esimerkiksi lasten kokouksissa. Ollessaan mukana päätöksenteossa he kokevat toiminnan mielekkääksi ja sitoutuvat tekemiseen. He kokevat olevansa merkityksellisiä, tärkeitä ja osa yhteisöä. He oppivat kuuntelemaan toisia ja arvostamaan heidän mielipiteitään.

Turvallisuus – Lapsen tulee tuntea olonsa turvalliseksi, vanhempien tulee tietää lapsensa olevan turvassa ja toimintaympäristön on oltava vaaraton. Ja mikä olisi turvallisempi paikka, kuin rauhallisen aikuisen syli.

Edellä mainitut asiat on sanoittanut vahva varhaiskasvatuksen ammattilainen, päiväkodinjohtaja Maarit Jaakkola, joka on johtanut tyttäreni päiväkotia ja on minun luottohenkilöni kaikessa varhaiskasvatukseen liittyvässä. Murut on meidän yhteisvoimin perustama päiväkoti, ja nämä yllä mainitut asiat ovat Murujen kulmakiviä.

Halusimme luoda pienen kyläpäiväkodin, jossa lapsi on varhaiskasvatuksen keskiössä, ja päiväkoti voi tukea koko perhettä arjen haasteiden keskellä. Halusimme päiväkodin, jossa eri ikäiset sisarukset näkevät toisiaan päivän aikana, jossa lasten ei tarvitse kilpailla huomiosta ja kaikki tuntevat kaikki – myös perheet toisensa.

Vielä muutama lapsi mahtuu mukaan elokuussa 2019!
Minuun voi olla yhteydessä, jos haluat tutustua meihin tarkemmin.

-Outi, Murujen perustajajäsen


www.paivakotimurut.fi
outi.maatta (at) paivakotimurut.fi, 040 756 2991

Mistä löydän kodinomaisen hoitopaikan

Suunnitellessani äitiysvapaan lopettamista, olin ison kysymyksen äärellä: Miten järjestäisimme kolmen lapseni päivähoidon?

Nyt kolmevuotias tyttäreni on saanut käydä 1-vuotiaasta asti pienessä päiväkodissa, jonka kodinomaisuus, lämpö ja turvallisuus ovat hurmanneet meidät tyystin. Päiväkoti lopettaa toimintansa, koska rakennus jossa se sijaitsee, puretaan. Olin dilemman edessä: alueellamme ei toiminut yhtäkään päiväkotia, jonne olisin halunnut muksuni viedä. Ei sillä, että ne olisivat olleet huonoja. Päinvastoin. Näin toinen toistaan ihanammin toteutettuja varhaiskasvatukseen loistavasti soveltuvia tiloja ja minua otti vastaan mukavat ja osaavat päiväkodinjohtajat. Mutta nämä päiväkodit olivat isoja, noin 100 – 150 lapsen yksiköitä. Vuoden ikäiset kaksoset eivät olisi nähneet isosiskoaan päivän aikana lainkaan. Heitä hoitaisi eri aikuiset, he ulkoilisivat eri pihoilla, eivätkä he voisi kertoa yhdessä päivän aikana kokemistaan seikkailuista ja sattumuksista. Minua myös arvelutti, olisiko ison yksikön häly ja peuhu pienille vauvoille ylivoimaisen häkellyttävää. Kolmevuotias kyllä pärjäisi.

Moni kaltaiseni vanhempi on varmasti saman kysymyksen äärellä. Töihinpaluu houkuttaa, mutta samaan aikaan kotona kainalossa tuhisevasta pallerosta on vaikea päästää irti. Jokainen vanhempi haluaa lapsilleen parasta, ja pienelle lapselle mielestäni sitä on turva, syli ja opettavainen hauskanpito.

Mistä kaipaamani hoitopaikan kodinomaisuus syntyy? Lämmöstä, välittävästä henkilökunnasta, avoimesta kommunikaatiosta ja yhteisöllisyydestä. Siitä, että vanhemmat tuntevat toisensa ja vaihtavat kuulumiset eteisessä. Siitä, että jokainen hoitaja tuntee lapseni ja heidän oikkunsa. Siitä, että asioista voidaan puhua ja aito lapsista välittäminen kantaa kotiin asti. Kodinomaisuus syntyy sylistä ja tunteista. Siitä, että on mahdollista olla oma itsensä iloineen, suruineen, kiinnostuksenkohteineen ja juttuineen. Päivähoitopaikka on lapselle kodin jatke, pesä, jossa häntä odottaa kaverit, kotiruoka ja turvalliset aikuiset.

Vastaus ongelmaan löytyi ei-niin-kevyellä ratkaisulla, eli perustamalla päiväkoti. Yhdessä päiväkodinjohtajan ja muun avainhenkilöstön kanssa olemme rakentaneet kodinomaisen kyläpäiväkodin, jossa 36 lasta toimivat kahdessa ryhmässä rinnakkain. Eri ikäiset sisarukset jakavat arjen ja touhuavat yhdessä. Isot hoitavat ja hellivät pienempiä, ja pienemmät oppivat isoilta. Mukana projektissa on ollut varhaiskasvattajia, joilla on vuosikymmenten kokemus yhdistettynä virkistäviin näkökulmiin ja tämän päivän lasten oppimistarpeisiin, sekä eri alojen osaajia, jotka ovat antaneet panoksensa liiketoiminnan suunnitteluun. Tulokseksi on syntynyt Päiväkoti Murut, joka avaa ovensa Espoon Haukilahdessa elokuussa 2019.

Olen iloinen ja ylpeä, että pystyimme perustamaan pienen päiväkodin aikana, jolloin kustannuspaineet ohjaavat rakentamaan suuria yksiköitä. Esimerkkinä Tampereen kaupunki, joka kertoo rakentavansa jatkossa vain yli 160 lapsen yksiköitä. Toki suuruus tuo etuja; isot liikuntatilat ja pihat, kustannustehokas toiminta ym. Laskelmat tehneenä tiedän, kuinka äärettömän vaikeaa on saada päiväkotia kannattavaksi. Samassa artikkelissa kasvatustieteen professori Marita Mäkinen Tampereen yliopistosta nostaa esille myös suuriin lapsimääriin liittyviä riskejä: ”Miten pikkulapsille turvataan hälytön ja rauhallinen kasvuympäristö, jos ympärillä on kymmeniä tai satoja lapsia samassa tilassa, pihaulkoilussa tai syömässä? Jos lapsi joutuu olemaan isossa, meluisassa tilassa pitkiä aikoja, se nostaa stressin kokemusta ja jatkuva stressi on lapsen kehitykselle tuhoisaa”, Mäkinen toteaa. Pieni lapsi tarvitsee mahdollisimman turvallisen ja kodinomaisen ympäristön kasvaa.

Henkilökohtaisesti tämä on ollut äärimmäisen inspiroiva ja opettava seikkailu. Tämä hanke on ollut loistavaa vastapainoa työlle konsultointimaailmassa, toisaalta on ollut mahtavaa miettiä, miten digitalisaatio vaikuttaa näin perinteiseen toimialaan. Äitiysvapaani ei siis ollut erityisen vapaa tai netflixintäyteinen, mutta ne pienet lasten unen hetket on ainakin käytetty hyvin.