Tämän jutun on kirjoittanut psykologi ja Murujen osakas Sara Knuuti.
Monet vanhemmat varmasti joutuvat nyt kiperien kysymysten eteen. Hihanykäisyä seuraa kysymys jostain taudista, josta on ehkä isommilta kavereilta kuultu. Toisaalta on tarve perustella, miksi isovanhempien luo ei voi mennä kyläilemään, tai miksi sisäleikkipaikka ei ole hyvä idea.
Me Muruissa todella samaistumme perheiden tilanteisiin, sillä perustajat ovat vanhempia itsekin. Haluamme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon ja antaa perheille vinkkejä, miten he voivat tilanteesta lapsilleen kertoa. Minua ainakin mietitytti, kuinka paljon lasteni on hyvä tietää ja mikä menee pelottavan puolelle.
Yksi Murujen osakkaista on lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevä psykologi Sara Knuuti, joka toimii myös työnohjaajana, ja on kahden lapsen äiti. Hän on kirjoittanut vapaamuotoisesti ajatuksiaan Murujen perheille. Näistä ajatuksista on taatusti hyötyä muillekin vanhemmille! Tätä viestiä saa jakaa.
Tärkeää on, että sovellatte näitä teidän perheeseenne sopivalla tavalla. Luonnollisesti ohjeet ovat yleisluonteisia eivätkä päde jokaiseen tapaukseen ja tilanteeseen.
Lasten usein kysymiä kysymyksiä koronasta
Miksi en voi nähdä isovanhempia?
Monille lapsille on jo kerrottu, että isovanhempia ei voi vähään aikaan tavata, mikä on herättänyt tunteita ja kysymyksiä. Tähän liittyen lapsille kannattaa puhua syistä avoimesti, sillä he ovat hyviä bongaamaan aiheen kiertelyn, ja saattavatkin itse keksiä totuutta villimpiä selityksiä aikuisten poikkeavalle käytökselle. Lapsille voi kertoa, että monilla on nyt flunssaa ja se voi olla isovanhemmille vaarallisempaa, kuin muille. Vaarallisuus voi tarkoittaa hoitoa sairaalassa, kun kotona olisi mukavampaa olla. Lapsen ikäon tietenkin ratkaisevin tekijä siinä, millä tavoin pandemiaa kannattaa käsitellä. Päiväkoti-ikäiset lapset eivät ymmärrä (eikä tarvitse ymmärtää) huolestua juurikaan, mutta monilla saattaa olla lähipiirissään myös koululaisia. Myös murulaiset joutuvat toki ihmettelemään ja suremaan monien arkirutiinien ja odotettujen juhlallisuuksien peruuntumisia. Yhteiskunta tulee hiljentyessään näyttämään hyvin erilaiselta seuraavien viikkojen ajan, minkä taaperokin huomaa.
Vanhempien ajatuksia koronasta
Suhtaudunko liian hysteerisesti pöpöihin?
Moni aikuinen saattaa pelätä pöpökammon siirtämistä lapseen. Korona ei vielä riitä sellaista aiheuttamaan. Hygieniasta puhumista ei siitä syystä tarvitse välttää, että aiheuttaisi sillä lapselle ongelman. Maalaisjärki kaikessa toki – aikuisen ahdistus kuuluu aikuiselle, ei lapsen tietoon. Kaikista tilanteista kannattaa tietenkin yrittää ottaa ilo irti lapsen silmissä: karanteenissapa on hyvä aika hassutella, juhlia, katsoa leffoja ja herkutella yhdessä.
Kuinka paljon on hyvä kertoa? Miten suhtaudun lapsen tiedonjanoon? Mikä on lapselle liikaa?
Pääsääntönä vaikeista asioista puhuttaessa on pysytteleminen sillä informaation tasolla mitä lapsi tosiasiassa tarvitsee. Tärkeää on siis pysähtyä kuulemaan ja vastaamaan kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin, sillä ne eivät poistu lapsen ajatuksista, vaikka ne ohitettaisiin liian vaikeina/turhina/vaivaannuttavina, vaan silloin hän jää miettimään niitä itsekseen ja vajavaisilla taidoillaan. Hän ehkä päättelee, ettei niistä enää kannata kysyä. Pienikin lapsi havaitsee ja ymmärtää hurjasti; helposti aliarvioimme. Suhteellisuuden- ja todellisuudentaju ovat kuitenkin vielä niin heikkoja, että asioiden pelottavuus ja vaarallisuus voivat saada aivan hurjia mittasuhteita, jos aikuinen ei ole niitä realisoimassa. Parhaiten lapsen kuormitusta poistaa siis se, että häntä ei jätetä miettimään asioita yksin. Kun hän on saanut asiansa vieritettyä aikuiselle, se on tavallaan ”hoidossa”, eikä enää lapsen omalla vastuulla – koko juttu voi jopa unohtua.
Kuinka rehellisesti ja laajasti kannattaa kertoa? Juuri sen verran, kuin lapsi tarvitsee. He eivät rauhoitu kaunistelusta, vaan saattavat kokea sen valheelliseksi. Tämäkin voi johtaa päätelmään, ettei aikuisilta kannata kysyä, koska he eivät kuitenkaan kerro mitään – taas riskinä jäädä yksin. Toisaalta lapselle riittää vastata vain siihen mitä hän kysyy! ”Too much information” on siis toinen ääripää, jota on hyvä välttää. Mitä vaikeammin ymmärrettävistä asioista on kyse, sitä vähittäisemmin niitä kannattaa lapselle raottaa (sota, seksuaalisuus, ilmastoahdistus, ihmisten pahuus toisiaan kohtaan, kuolema jne.). Lapset ovat hyvin erilaisia etenkin ahdistuksensiedossa, eikä ole olemassa yhtä tapaa, joka sopisi kaikille. Omaan intuitioon ja oman lapsensa tuntemiseen kannattaa luottaa! Lasta on hyvä seurata tarkalla silmällä ja korvalla, onko vastannut hänelle riittävästi, mutta ei liikaa. Viisainta on tarjota lapselle tila, mahdollisuus ja tunnelma, jossa hän tietää, että näistä asioista voi puhua, ja jotta hän itse myöhemmin hakeutuisi kertomaan huolistaan. Tämä tapahtuu simppelisti toteamalla ääneen, että juttelupa on mukavaa ja kylläpä lapsi kysyy hienoja kysymyksiä. Kiitämme itseämme viimeistään silloin, kuin huomaamme teini-ikäisen hakeutuvan avautumaan, koska on tottunut siihen!
Pääsääntönä on, että lapsi kyllä kysyy sen verran kuin haluaa tietää, eikä enempää. Toisaalta on ymmärrettävä, että lapsi ei voi osata kysyä sellaisista asioista, joiden olemassaolosta ei edes tiedä. (Esimerkiksi seksuaalikasvatus on tärkeää alusta asti, jotta aihe on edes ”olemassa”, eikä jää tabuksi ja itse ihmeteltäviksi kokemuksiksi, joille ei ole edes sanoja.) Riittävä, tarpeen täyttävä keskustelu lapsen kanssa voi hoitua minuutissa. Hän saattaa kysyä yhden suurenkin mieltä painavan kysymyksen, ”Kuoleeko mummo?”, ja voi olla jo vähäänkin tyytyväinen. ”Aijaa”, ja leikit jatkuvat. Lapsen tahdissa eteneminen on viisautta kaikissa asioissa. Kuitenkin asioiden alustaminen ja ennakoiminen on tärkeää jo silloin, kun lapsi ei itse ole vielä osannut ajatella asiaa. Aikuisen on hyvä olla aina ”askelen edellä”: mitä vaikeampi asia, sitä enemmän ennakointia ja avoimuutta se edellyttää. Oli tiedossa sitten rokotus tai muutto toiselle paikkakunnalle, pettymystä ja asian hallintaa yleensä helpottaa, mitä enemmän aikaa ja tilaa sitä on ollut surra.
Koronaan liittyvät pelot
Mitä jos lapseni on jo peloissaan / huolissaan?
Jos lapsi olisi aidosti peloissaan ja paniikissa esimerkiksi läheisen kuolemanvaarasta, tulee aikuisen olla hänelle ”container”, säiliö. Säiliöajatukseen voi eläytyä siten, että kuvittelee ottavansa lapselta itselleen säilöön kaikki tämän kysymykset, ahdistukset ja pelot. Niille ei tarvitse osata tehdä mitään. Lapselle ei tarvitse osata sanoa mitään. Kunhan antaa ymmärtää, että säiliöön mahtuu, eivätkä ne kaada aikuista. Lapselle voi hyvin vain todeta, ”kiitos kun kerroit, en osaa ehkä mitään sanoakaan, mutta kerro vain lisää, niin kuuntelen.” Näin on etenkin vaikeiden asioiden edessä, joita ei kukaan voi muuttaa, kuten kuolema. Ei kannata väittää, että asiat eivät olisi niin, kuin ovat. Aikuisella saa olla tunteita, yhdessä saa itkeä. Aikuinen on opettavaisena mallina sille, että vaikeiden tunteiden olemassaolo myönnetään, ei kielletä. Aitous on tärkeää, kunhan lapselle jää voimaan käsitys, että aikuinen ei murene, vaan kestää, ja lapselle puhuessa käytetään hänen ikätasolleen sopivaa kieltä. Kuoleman käsittely on toki vielä oma asiansa ja jos se on ajankohtainen, siitä voi etsiä kirjastosta kirjoja yhdessä lapsen kanssa luettavaksi. Jos kuoleman lähestyminen läheisen kohdalla olisi varmaa, lasta on hyvä mahdollisimman aikaisin ja hyvin valmistaa siihen, mitä on tulossa.
Lasta kehittää paljon sen näkeminen, että aikuinenkaan ei tiedä kaikkea ja asioissa on monia näkökulmia. Kaikkien lasten kanssa tulee eteen keskustelu myös kuolemanjälkeisestä, mihin voi olla viisautta kertoa, että ihmiset ajattelevat vähän eri tavalla, eikä kukaan oikeastaan tiedä totuutta. Lasta usein helpottaa ajatus, että rakkaat jatkavat jossain muualla olemista, koska asian lopullisuus on pienelle mielelle liian musertavaa. Moni lapsi uskookin Taivaaseen, ja heitä helpottaa pohtia, näkeekö rakas läheinen vaikkapa hänen onnistumisiaan sieltä käsin. Aikuiset ovat omasta uskonnäkemyksestään riippumatta usein tällaisessa tilanteessa nähneet hyväksi, että lapsella on turvanaan selviytymiskeinoja.
Vaikka tällä hetkellä omassa mielessä olisi suuriakin pelkoja ja mörköjä, tulee aina muistaa, että lapsen mielensisältö ei ole sama kuin oma. Lapsen ajatuksista ei voi olettaa mitään, vaan selvittää niitä juttelemalla. Erityisen tärkeää on huomata myös sisarusten keskinäinen erilaisuus ja toisaalta keskustelun rikkaus juuri siksi koko perheenkin kesken, että moniäänisyys tuo näkökulmiin rikkautta. Joskus viisaimmat sanat tulevatkin toiselta lapselta!
Toivottavasti nämä ajatukset auttavat teitä kommunikoinnissa lastenne kanssa! He ovat ihmeellisen viisaita, herkkiä ja toisaalta sopeutuvaisia ihmisiä. Pidetään heistä huolta. <3
