Arvokas yksilö kodinomaisessa yhteisössä

Olen keskustellut viime aikoina hyvin paljon päiväkotimaailmasta; niin lasten ja perheiden kokemuksista kuin varhaiskasvattajienkin arjesta ja toiveista. En ole itse varhaiskasvattaja enkä pedagogi, mutta olen kolmen pienen lapsen äiti. Olen viimeisen vuoden aikana muodostanut kokonaisvaltaisemman ja tarkemman kuvan varhaiskasvatuksesta, sekä vahvempia omia näkemyksiä ja mielipiteitä. Niitä tämäkin kirjoitus edustaa.

Olen pohtinut, mikä on lapsieni kannalta päiväkodissa tärkeää.

Esikoiseni on saanut käydä fantastista päiväkotia, joka lopettaa kesällä toimintansa. En enää edes jaksa ihmetellä, miten hän on oppinut laskemaan tai joogaamaan, miten hän vie pyytämättä likaiset astiat tiskipöydälle, päästää pikkuveljensä edelle tai yskii käsivarteensa. Ja harva se päivä saan ihastella pipon alta paljastuvaa, päivän aikana syntynyttä, monimutkaista ja kaunista lettikampausta. Kaikesta paistaa läpi, että tyttäreni viettää päivänsä rauhallisessa, virikkeellisessä ja hyvätapaisessa kasvatusympäristössä, ja että hän saa päiväkotiarjessaan huomiota ja rakkautta.

Uskon, että tämä on upean henkilökunnan lisäksi paljolti sen ansiota, että hänen päiväkotiyhteisönsä on pieni. Kaikki työntekijät tuntevat tyttäreni, hänen ominaispiirteensä ja kiinnostuksenkohteensa. He kaikki myös tietävät, missä asioissa hänellä on opittavaa, mikä häntä jännittää ja mitä hän tarvitsee. Hänet huomioidaan yksilönä ryhmässä.

Äitinä olen tietysti miettinyt, mitä asioita haluan lapsilleni opettaa. Haluan, että heistä kasvaa empaattisia ja rohkeita, itsenäisiä ja elämässä pärjääviä ihmisiä. En koskaan halua heidän luulevan, että ovat muita huonompia tai vähemmän tärkeitä – enkä myöskään pitävän itseään muita parempina. Heidän ominaispiirteensä ovat heidän vahvuuksiaan, on se sitten villi temperamentti, oppimisen halu tai raukea rauhallisuus. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, yhdessä toisiaan täydentäviä.

Siksi mielestäni päiväkodissa on tärkeää:

Yksilöllisyys – Lapsen yksilölliset vahvuudet ja tarpeet huomioidaan päiväkodin arjessa. Jokainen lapsi kokee olevansa hyväksytty omana itsenään. Jokainen kohdataan aidosti ja hänelle on aikaa, syliä ja lämpöä.

Huomioiminen – Varhaiskasvattajat ovat aidosti läsnä lasta varten ja aistivat lapsen aloitteita ja tarpeita touhun keskelläkin. Toiminta on kannustavaa ja välittävää. Jokainen lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja huomioiduksi.

Osallistaminen – Lapset osallistuvat päiväkodin toiminnan ja teemojen suunnitteluun esimerkiksi lasten kokouksissa. Ollessaan mukana päätöksenteossa he kokevat toiminnan mielekkääksi ja sitoutuvat tekemiseen. He kokevat olevansa merkityksellisiä, tärkeitä ja osa yhteisöä. He oppivat kuuntelemaan toisia ja arvostamaan heidän mielipiteitään.

Turvallisuus – Lapsen tulee tuntea olonsa turvalliseksi, vanhempien tulee tietää lapsensa olevan turvassa ja toimintaympäristön on oltava vaaraton. Ja mikä olisi turvallisempi paikka, kuin rauhallisen aikuisen syli.

Edellä mainitut asiat on sanoittanut vahva varhaiskasvatuksen ammattilainen, päiväkodinjohtaja Maarit Jaakkola, joka on johtanut tyttäreni päiväkotia ja on minun luottohenkilöni kaikessa varhaiskasvatukseen liittyvässä. Murut on meidän yhteisvoimin perustama päiväkoti, ja nämä yllä mainitut asiat ovat Murujen kulmakiviä.

Halusimme luoda pienen kyläpäiväkodin, jossa lapsi on varhaiskasvatuksen keskiössä, ja päiväkoti voi tukea koko perhettä arjen haasteiden keskellä. Halusimme päiväkodin, jossa eri ikäiset sisarukset näkevät toisiaan päivän aikana, jossa lasten ei tarvitse kilpailla huomiosta ja kaikki tuntevat kaikki – myös perheet toisensa.

Vielä muutama lapsi mahtuu mukaan elokuussa 2019!
Minuun voi olla yhteydessä, jos haluat tutustua meihin tarkemmin.

-Outi, Murujen perustajajäsen


www.paivakotimurut.fi
outi.maatta (at) paivakotimurut.fi, 040 756 2991

Mistä löydän kodinomaisen hoitopaikan

Suunnitellessani äitiysvapaan lopettamista, olin ison kysymyksen äärellä: Miten järjestäisimme kolmen lapseni päivähoidon?

Nyt kolmevuotias tyttäreni on saanut käydä 1-vuotiaasta asti pienessä päiväkodissa, jonka kodinomaisuus, lämpö ja turvallisuus ovat hurmanneet meidät tyystin. Päiväkoti lopettaa toimintansa, koska rakennus jossa se sijaitsee, puretaan. Olin dilemman edessä: alueellamme ei toiminut yhtäkään päiväkotia, jonne olisin halunnut muksuni viedä. Ei sillä, että ne olisivat olleet huonoja. Päinvastoin. Näin toinen toistaan ihanammin toteutettuja varhaiskasvatukseen loistavasti soveltuvia tiloja ja minua otti vastaan mukavat ja osaavat päiväkodinjohtajat. Mutta nämä päiväkodit olivat isoja, noin 100 – 150 lapsen yksiköitä. Vuoden ikäiset kaksoset eivät olisi nähneet isosiskoaan päivän aikana lainkaan. Heitä hoitaisi eri aikuiset, he ulkoilisivat eri pihoilla, eivätkä he voisi kertoa yhdessä päivän aikana kokemistaan seikkailuista ja sattumuksista. Minua myös arvelutti, olisiko ison yksikön häly ja peuhu pienille vauvoille ylivoimaisen häkellyttävää. Kolmevuotias kyllä pärjäisi.

Moni kaltaiseni vanhempi on varmasti saman kysymyksen äärellä. Töihinpaluu houkuttaa, mutta samaan aikaan kotona kainalossa tuhisevasta pallerosta on vaikea päästää irti. Jokainen vanhempi haluaa lapsilleen parasta, ja pienelle lapselle mielestäni sitä on turva, syli ja opettavainen hauskanpito.

Mistä kaipaamani hoitopaikan kodinomaisuus syntyy? Lämmöstä, välittävästä henkilökunnasta, avoimesta kommunikaatiosta ja yhteisöllisyydestä. Siitä, että vanhemmat tuntevat toisensa ja vaihtavat kuulumiset eteisessä. Siitä, että jokainen hoitaja tuntee lapseni ja heidän oikkunsa. Siitä, että asioista voidaan puhua ja aito lapsista välittäminen kantaa kotiin asti. Kodinomaisuus syntyy sylistä ja tunteista. Siitä, että on mahdollista olla oma itsensä iloineen, suruineen, kiinnostuksenkohteineen ja juttuineen. Päivähoitopaikka on lapselle kodin jatke, pesä, jossa häntä odottaa kaverit, kotiruoka ja turvalliset aikuiset.

Vastaus ongelmaan löytyi ei-niin-kevyellä ratkaisulla, eli perustamalla päiväkoti. Yhdessä päiväkodinjohtajan ja muun avainhenkilöstön kanssa olemme rakentaneet kodinomaisen kyläpäiväkodin, jossa 36 lasta toimivat kahdessa ryhmässä rinnakkain. Eri ikäiset sisarukset jakavat arjen ja touhuavat yhdessä. Isot hoitavat ja hellivät pienempiä, ja pienemmät oppivat isoilta. Mukana projektissa on ollut varhaiskasvattajia, joilla on vuosikymmenten kokemus yhdistettynä virkistäviin näkökulmiin ja tämän päivän lasten oppimistarpeisiin, sekä eri alojen osaajia, jotka ovat antaneet panoksensa liiketoiminnan suunnitteluun. Tulokseksi on syntynyt Päiväkoti Murut, joka avaa ovensa Espoon Haukilahdessa elokuussa 2019.

Olen iloinen ja ylpeä, että pystyimme perustamaan pienen päiväkodin aikana, jolloin kustannuspaineet ohjaavat rakentamaan suuria yksiköitä. Esimerkkinä Tampereen kaupunki, joka kertoo rakentavansa jatkossa vain yli 160 lapsen yksiköitä. Toki suuruus tuo etuja; isot liikuntatilat ja pihat, kustannustehokas toiminta ym. Laskelmat tehneenä tiedän, kuinka äärettömän vaikeaa on saada päiväkotia kannattavaksi. Samassa artikkelissa kasvatustieteen professori Marita Mäkinen Tampereen yliopistosta nostaa esille myös suuriin lapsimääriin liittyviä riskejä: ”Miten pikkulapsille turvataan hälytön ja rauhallinen kasvuympäristö, jos ympärillä on kymmeniä tai satoja lapsia samassa tilassa, pihaulkoilussa tai syömässä? Jos lapsi joutuu olemaan isossa, meluisassa tilassa pitkiä aikoja, se nostaa stressin kokemusta ja jatkuva stressi on lapsen kehitykselle tuhoisaa”, Mäkinen toteaa. Pieni lapsi tarvitsee mahdollisimman turvallisen ja kodinomaisen ympäristön kasvaa.

Henkilökohtaisesti tämä on ollut äärimmäisen inspiroiva ja opettava seikkailu. Tämä hanke on ollut loistavaa vastapainoa työlle konsultointimaailmassa, toisaalta on ollut mahtavaa miettiä, miten digitalisaatio vaikuttaa näin perinteiseen toimialaan. Äitiysvapaani ei siis ollut erityisen vapaa tai netflixintäyteinen, mutta ne pienet lasten unen hetket on ainakin käytetty hyvin.