Päiväkodin henkilöstö

Päiväkodin henkilöstö Murut Olarissa on todellinen varhaiskasvatuksen Dream Team. Hyväntuulista ja ammattitaitoista henkilöstöämme yhdistää yhteinen arvomaailma, sekä tausta pienissä ja kodinomaisissa päiväkodeissa.

Anna-Mari

Hei kaikki Murut!

Olen varhaiskasvatuksen opettaja Anna-Mari. Nautin luonnon rauhasta, pihan kukkien kasvun seuraamisesta, liikunnan riemuista ja kotoilusta perheeni kanssa. 🙂

Olen toiminut varhaiskasvatuksen erilaisissa työtehtävissä kohta noin 20 vuotta. Olen toiminut varhaiskasvatuksen opettajana ja erityisopettajana päiväkodeissa, koulun puolella opettajana ja esihenkilön työtehtävissä kaupungin päiväkodeissa, yksityisellä puolella ja ostopalvelupäiväkodeissa. Koulutukseni muodostuu sosiaalikasvattajan, sosionomin, Helsingin yliopiston kasvatusalan opinnoista, liikunta-alan koulutuksista ja johtajuustutkinnosta.

Pienet päiväkodit ovat erityisen lähellä sydäntäni; uskon vahvasti yhteisöllisyyteen ja yksilölliseen lapsen ja perheen kohtaamiseen. Lämmin vuorovaikutus ja aito kohtaaminen luo pohjan pienten ihmisten kasvulle ja kehitykselle. Jokaisella lapsella on vahvuuksia ja omat tavat oppia. Me kasvattajat olemme läsnä, tuemme ja kannustamme omalla kasvun tiellä jokaista pientä Murua 🙂 Tunnekasvatus- ja vuorovaikutustaidot ovatkin minulle tärkeitä työssäni opettajana. On tärkeää, että jokainen lapsi kohdataan omana itsenään, lämmöllä ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Vapaa-ajallani olen ohjannut erilaisia liikuntaryhmiä niin lasten kuin aikuistenkin puolella. Liikkuminen on lapselle luontaista ja sen avulla voi oppia monia asioita!

Joka päivään mahtuu paljon ILOA, uuden oppimista, ihmettelyä ja tutkimista! On hienoa päästä kulkemaan lasten kasvun mukana ja tukena, yhdessä teidän vanhempien kanssa. Toivotan omasta puolestani teidät lämpimästi tervetulleiksi Murut Olariin!  Muruissa työskentelee varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja ihmisiä Suurella Sydämellä.


Sari

Hei, olen Sari!

Aloitin urani päiväkodissa apulaisena vuonna 1996 sosiaaliohjaajakoulutukseni jälkeen. Olen ollut välillä lasten kanssa kotona ja myös seurakunnan perhekerho-ohjaajana. Vuonna 2004 opiskelin työn ohessa varhaiskasvatusta, ja sain lastenhoitajana töitä toisesta päiväkodista, jossa työskentelinkin yli 16 vuotta.

Varhaiskasvatuksessa olemme  kanssamatkustajina perheiden elämässä tukemassa lasten kasvua ja kehitystä: antamalla turvaa ja syliä, asettamalla rajoja, ohjaamalla ja kuuntelemalla sekä olemalla tunteiden tulkkina.

Toivon, että lapset muistaisivat ”Muru-ajastaan” kivat toimintahetket, joista takataskuun jäisi paljon mm. lauluja, satuja ja loruja sekä naurua ja liikunnan iloa. 

Odotan innolla uusien lapsien ja perheiden tapaamista. Ollaan uuden alussa kaikki. Tehdään tästä hyvä yhteinen taival.
Näkemisiin! 


Sanna

Hei!

Minä olen Sanna. Olen syntyisin Kemistä ja sosionomiopinnot suorittanut Oulussa. Espooseen muutin heti valmistuttuani vuonna 2002. Siitä lähtien olen työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana. Viimeiset pari vuotta myös varhaiskasvatusyksikön johtajana.

Koen olevani kasvattajana johdonmukainen, napakka mutta lempeä. Työssäni näkyy paljon huumoria. 

Mielestäni varhaiskasvatus on parhaimmillaan lapsen kasvua, kehittymistä ja hyvinvointia tukevaa. Aikuisella tulee olla aikaa antaa lapselle syliä ja hoivaa.

Kasvattajien tehtävänä on olla hyvän vuorovaikutuksen malli sekä tunteiden sanoittaja. Jokainen lapsi tulee kohdata yksilönä, yhteistyö perheiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää. 
Odotan innolla uusiin perheisiin tutustumista sekä uuteen työyhteisöön liittymistä.
Minusta on ihana olla kohta yksi murulaisista.

Nähdään elokuussa! 


Terhi

Hei, olen Terhi ja olen varhaiskasvatuksen opettaja. Olen toiminut pienessä kodinomaisessa ostopalvelupäiväkodissa opettajana ja johtajana viimeiset 13 vuotta, ja tämän vuoksi arvostan suuresti pieniä ja lämminhenkisiä päivähoitoyksiköitä, jossa yhteisöllisyys ja henkilökohtainen kohtaaminen perheiden kanssa on luonteva tapa toimia.

Varhaiskasvatus on parhaimmillaan lasten ja aikuisten yhteinen tutkimusmatka, joka on täynnä oppimisen ja ihmettelyn iloa, kaveritaitoja, leikkiä ja omien vahvuuksien löytämistä kannustavassa ilmapiirissä. Omia vahvuuksiani on luonto- ja ymäristökasvatus, musiikki, kuvataiteet, käsityöt, nukketeatteri ja draama, sekä kaikenlainen käsillä tekeminen. 

Huumori ja hassuttelu kuuluu mielestäni jokaiseen hyvään työyhteisöön ja erityisesti lasten kanssa toimiessa iloa ei voi olla koskaan liikaa. Ilon lisäksi tärkeää on myös toisten kunnioittaminen, hyvät tavat ja muut sujuvan arjen kannalta tärkeät taidot. 

Tulen toimimaan Olarin Muruissa varajohtajana, ja odotankin innolla saada työskennellä näiden timanttisten ja huippuammattitaitoisten työkavereiden sekä teidän perheiden kanssa!  Lämmintä kesää ja nähdään elokuussa!