Murut Omenassa on ainutlaatuisen ihana tilanne, sillä päiväkodin ruoka valmistetaan rakkaudella omassa keittiössä. Murut Omenan valmistuskeittiötä johtaa kokenut ja vahva ammattilainen, Minna, joka on huolehtinut päiväkodin lasten ruoanvalmistuksesta jo 24 vuotta.
Hei! Nimeni on Minna. Olen koulutukseltani suurtalousesimies ja olen työskennellyt päiväkodissa 24 vuotta lastenruokahuoltotehtävissä.
Kun laadin lapsille ruokalistaa lähtökohtani on, että vain syöty ruoka on ravitseva ruoka. Haluan tehdä mahdollisimman monipuolista ja terveellistä kotiruokaa lapsille maistuvassa muodossa, erikoisruokavaliot huomioiden. Sekä tuttuja ja turvallisia makuja, että uusia maistellen. Painotus on koko ajan siirtynyt enemmän kasvisruokien puolelle.
Suosikkiruokien kärjessä lapsilla on edelleen makaronilaatikko, eikä vain jauhelihasta tehty, vaan myös kasvis- ja kalaversiotkin. Suosikkeihin lukeutuvat myös jauhelihakastike perunoilla tai pastalla, perinteiset kalapuikot ja perunamuusi sekä hieman uudempi innostus soijarouhekastike.
Juttelen mielelläni vanhempien kanssa lasten ravitsemusasioista, aihe on lähellä sydäntäni. Jos lapsen ravitsemukseen liittyy jotain, mistä perheet haluaisivat keskustella, minulle saa soitella tai laittaa viestiä tulemaan, puhun suomee ja savvoo, hilijaa ja kovvoo. 🙂
Muruissa lapsille tarjotaan aina monipuolista, värikästä ja maistuvaa ruokaa.
Aamupalaan kuuluu vaihtelevan puuron lisäksi pehmeää leipää, jonka päälle on saatavilla leikkelettä, juustoa ja kasviksia, sekä tuoreita hedelmäpaloja. Iltapäivän välipala on myös ravitseva, jotta lapset jaksavat loppupäivän hyvin. Lasten suosikkeja ovat muun muassa karjalanpiirakat ja marjarahkat.
Murut Omenan keittiössä valmistuu ruoat sekä Murut Omenaan, että Päiväkoti Muruihin Haukilahteen.
Lue muita Murut Omenan käytännön asioita täältä.